sunnuntai, 6. toukokuuta 2012

Keittiön kaappien tyhjennystä ja kastajaisia

Ihanaa kun alkaa aurinko paistaa ja lämmittää! Pitkien harkkapäivien jälkeen ei vaan ole kamalasti ollut puhtia ulkoilla, onneksi O oli tällä viikolla kyläilemässä ja houkutteli mua ulkoilemaan. Käytiin kirjottamassa perjantaina vuokrasoppari meidän uuteen ja ekaan yhteiseen kämppään, joten muutto lähestyy! Siksipä ahkerasti koitan tyhjennellä ruuat kaapeista ja pikku hiljaa pakkailla kamoja laatikoihin.
Keitin varmaa ekaa kertaa sitten intin itselleni aamupuuron ja hyvää oli! Myöhemmin tein lämppäreitä, niinku aina pienenä kotona tehtiin. Tulipahan pakastimesta käytettyy leivänkäntyt ja kaapista säilykkeet. Vappupäivänä käytin ekaa kertaa "ylioppilaan aamiaissettiä".
Ennen vappua meillä oli haalarikastajaiset, ja saatiin viimein melkein puolentoista vuoden opiskelun jälkeen hankittua haalarit. Hyvät oli bileet ja seuraavana aamuna menin ironisesti aamuvuoroon heräämöön. Selvisin kuitenkin päivästä melkein hereillä :D Mutta totuushan on, että ilman tällaisia ihmisiä en varmaan viihtyis Kuopiossa!
Jossain välissä ehdin tätäkin murua hoitaa viikonlopun verran. Asuttiin viime keväänä samassa taloudessa, nykyään nähdään harvemmin. Aurinkoisia kevätpäiviä kaikille ja nauttikaa toisistanne!

keskiviikko, 25. huhtikuuta 2012

Pakastimen tyhjennys osa 2 + muruja

Pakastin alkaa kumista tyhjyyttään. Jääkaapin antimia apuna käyttäen sain väännettyä iltaruuakseni karpalosmoothien jogurtilla ja omenamehulla höystettynä. Lisäksi eilen illalla evästin kuivakaapista kaivetun tonnikalapurkin ja äitin mukaan tyrkkäämän raejuuston avulla. NAM.
Viikonloppuna sain myös halia rakkaita kaksin käsin <3
Tämmöstä tänää! Opin viel käyttää tota kameraani.

keskiviikko, 11. huhtikuuta 2012

Pakastimen tyhjennysviikot osa 1

Muutto on taas tulossa ensi kuun lopussa, joten ollaan päätetty pitää pakastimen tyhjentäjäiset! Suurimmaksi osaksi lokeroista löytyy marjoja, mutta kyllä sieltä yllättäen löytyi muutakin kivaa, kun piti alkaa ruokaa laittamaan. =)
Oon tosi huono laittamaan ruokaa vaan itselleni, mutta vaikke M nyt olekaan ollut kotona, päätin silti vääntää itselleni sapuskaa. Jääkaapin vihanneslokerossa pyörineet perunat ja porkkana muuttivat muotonsa muusiksi ja isin fileeraamat kuhat paistui mukavasti pannulla. Lisäksi löysin pussin ITSE pilkkomiani ja keittämiäni papuja, joista sain lisukkeen muuten salaatittomaan ateriaani. Tässäpä siis annoskuva (ja tosiaan, mä harrastan lattiatasossa syöntiä..)!


Ja jos joku neropatti huomasi, niin todellakaan tuo ateria ei ole lautasmallin mukainen.. Pavut kun sattuu kuulumaan liha/kala/kana - osuuteen protskupitoisuuden takia. Ehkä käyn huomenna kaupasta salaattia.

maanantai, 9. huhtikuuta 2012

Lontoon tuliaiset

Pääsiäinen oli ja meni! Kävin kattoo säbää, mummii ja ukkii sekä koiravauvaa, pelasin vesipokerii (ja sain kauheet tärinät) ja tanssin itseni väsyksiin parhaassa seurassa, kävin pilkkikisoissa ja paloin ensimmäistä kertaa tänä keväänä.

Eilen ajelin K:n ja Susun kaa Kuopioon, ja saatiin maailmanmatkaaja-mam kotiutettua reissulta! Ikävä oli ja jälleennäkeminen on aina yhtä ihanaa <3 Äiti toi kaikkia ihania tuliaisia, joten tässäpä niistä vähän maistiaisii! Pääsiäisen valokuvaukset jäi huonon sään takia aika minimiin, mutta ehkä ens viikonloppuna..




Herkkusuulle herkkuja (=


Ihanat korut, lintuaihe kuulemma muodissa!



Nää kuvat ei tee oikeutta tälle ihanalle paidalle, josta lienee tulossa mun tän kevään lempparivaate! Tää on niiiiiiiin ihana, ihan mun näkönen!

Äiti, oot rakas! Ja kaikista parhain tuliainen <3 PS. Äsken menin peseen hampaita, niin mulle oli viel jätetty viesti vessan peilikaappiin :')

maanantai, 2. huhtikuuta 2012

Virkee viikonloppu ja uusi kamera!

Huh on ollu taas päivitystaukoo ANTEEKS (pyytelen lähinnä itseltäni...). Harkka on imeny kyllä kaikki mehut, mut onneks on jo niin valosaa, että jaksaa jo paremmin! Silti kyllä tuntuu, ettei päivissä riitä tunnit, ei kerkee muutaku harkassa juosta, syödä ja nukkuu päikkäreitä. Sairastin viime viikolla minikuumeenki, mut onneks burana taas pelasti mut sairauspoissaoloilta ja saan harkan (toivottavasti) ajallaan alta pois.
Onneks viikonloppuna oli vähä piristystä työpäivän pääätteeks, mentiin luokan kanssa syömään Amarilloon ja sitte käytiin vähä iltaa istumassa ja tanssimassa. Mä ostin itselleni ekan järkkärikamerani tuoreilla palkkarahoilla, ja sitä tuli sitten vähän tyttöjen kanssa testailua. Baari-illalta kävin pelastamassa sen kotiin, mutta Amarillossakin riitti kuvattavaa.




Muistikuvat illasta ovat selkeämmät kuin tämä epäonnistunut otos =)


Ja tässähän on taas ehkä ainoo kuva minusta koko illalta. Ehkä ens kerralla sitten älyän pyytää jonkun ottamaan minustaki jonkun foton (;

Sunnuntaina oli ihana auringonpaiste, joten ajattelin käydä ulkoilemassa ja testaamassa mun uutta ihanaa kameraa. Oli kuitenkin niin kamalasti porukkaa liikenteessä, etten oikein suoraan sanottuna kehdannu ruveta keskellä kaupunkia räpeltämään ja kuvailemaan kaiken maailman pikkukiviä. Niimpä se reissu meni pääosin lenkkeilyks. Muutaman kuvan kokeilin, harjotus kameran käyttöön olis kyllä poikaa!





Tässä muutama otos. En malta oottaa että pääsen pääsiäisenä luonnon keskelle kuvailemaan rauhassa ja ajan kanssa!

Nyt vääntään vielä muutamat kouluhommat, eilisen Jukkapojan keikan valvomiset ja tämän päivän aamuvuoro vaatii aikaista nukkumaanmenoa tänä iltana.

torstai, 8. maaliskuuta 2012

Naistenpäivänä


Leivoin alkuviikosta kaura-suklaa-myslikeksejä, joita on nautittu eilen hyvässä seurassa ja tänään rouskuteltu naistenpäivän kunniaksi. Silloinhan nainen saa itseään hemmotella, eikös? Hemmottelusta puheenollen..




..maanantaina tuli opintotuki, ja harkasta tullessani satuin (jostain kumman syystä) poikkeamaan TopSportiin, ja eiköhän siellä ollut -50% alessa tää ihana Volcomin paita jota olin jo aiemmin käynyt katsomassa. Se olkoon minun pieni hemmottelulahja itselleni.

Ihanaa naistenpäivää <3

perjantai, 2. maaliskuuta 2012

Herkut serkut

Kolmen päivän huikee luksusloma edessä näiden kiireisten harkkapäivien keskellä =) Tulin eilen illalla kotiinkotiin, kun serkut ja tätsy tulee tänään kyläilemään jeeee! Ja koska ne on niiiin herkkuja, piti mun tänä aamuna herätä leipomaan neideille vähän makeaa. Aattelin leipoa vain jonkun kahvikakun, mutta homma lähti käsistä ja tein sitten brownies-keksejä, juustosarvia, korvapuusteja ja sen kahvikakun. Siinä sivussa vielä pesin kaksi koneellista pyykkiä, imuroin eteisen ja takkahuoneen, lapioin katolta tippuneet lumet oven edestä ja pyöritin tiskikoneen.


Mainittakoon vielä, että O on opettanut minut tekemään korvapuusteista korvapuustien näköisiä =) Minusta se on hassua, koska O on poika eikä edes tykkää leipomisesta.

Nyt herkkuja serkkuja odotellessa lähen lenkille Minnin kaa. Ihana auringonpaiste!