keskiviikko 15. syyskuuta 2010

pientä inspistä

Nyt pitää yrittää innostua ensin pienistä asioista, kun ei saa suuria linjoja kuntoon, ei sitten millään!



Jalat on ollu nyt toista päivää etureisistä ihan hapoilla, tais maanantain nykäritunti olla liikaa. Eilen ei pystyny balettitunnille lähtemään. Tänään ei näytä paremmalta mut menen silti. Värkkäsin kotona aikani kuluksi treenikassin balettikamppeille. Kankaanpainannan on pikkusisko tehny joskus yläasteella.



Innostuin myös lukemaan yhtä kirjaa, Anne Fortierin Julian rakkaus. Nuoren naisen ja historian vuoropuhelua, Shakespearin Romeon ja Julian "syntytarinaa". Suosittelen! Harmi, että laina-aika on kaks viikkoa ja se menee tänään umpeen. Alotin kirjan nimittäin vasta eilen ja sivuja on jäljellä joku 400. Lueskelin myös aamupalalla uusimman Koiramme-lehden.Paljon puhetta kesän helteistä ja niiden vaikutuksista koiratapahtumiin.



Tein myös toissapäivänä tämmöset kierrätyskorvikset (en oikein saanu tarkkaa kuvaa omalla kameralla) äitin harrastuksen innoittamana. Saa nähdä, meneekö ne jonkun käyttöön vai lähteekö lahjaksi kavereille.



Yritin viel aamulla kuvata meidän kissoja, harvinaisen vaikeeta!! Ainoan "tarkan" kuvan sain napattua Iineksestä ruokakupilla. Ideoita vilpereiden kuvaamiseen?

12 kommenttia:

  1. Hieno pussi!! Kuva vaikutti tutulta...
    Hienot korut. Korviin vain killumaan.
    Aivan ihastuttava iines!!!
    Eikö ole upea tunne rauhassa lukea aamupalalla lehtä! Se on melkoinen nautinto arkipäivässä.
    Tätsy

    VastaaPoista
  2. kiitti kommenteista tätsy :)
    muisteltiin tyttöjen kans eilen interrailia ja sitä ihanaa salaattia jota teit meille lähtöä edeltävänä iltana.. mitä kaikkea siinä oli? haluttais tehdä sitä =)

    VastaaPoista
  3. Hoh!
    Vieläkös mun pitäisi muistaa se?
    Hmm. Nuoremmat ehkä muistaisi...

    VastaaPoista
  4. jeB kyllä pitäisi :DD se oli niiiiin hyvää! ku ajateltii tehä reiliruokii siin järjestykses ku niit syötiin, ja siitä pitäis alottaa =)

    VastaaPoista
  5. Hei. Lisää pientä inspistä. Pliis. T...y

    VastaaPoista
  6. MOI!
    Olipa kiva että juttelet tuolla taustalla. Parempi tulla meille suoraan kun jutella täällä.
    Helpompaa ja mukavampaa.

    VastaaPoista
  7. Tervehdys, Rosamunda!
    Yritin kerran mutta kaikesta päätellen en osannut sitä Sinulle perille toimittaa. Onnistuisikohan nyt. Vähän asiaa mutta ehkä painokkaammin: Kaikkea hyvää Sinulle toivottaa iki-iäkäs pm

    VastaaPoista
  8. Hyvää Joulua ja sitten uuden vuoden koulua!

    Tätsy

    VastaaPoista
  9. Herätys! Tätä blogia on mainostettu! Kohta täällä on vilskettä ja vanhat ajastaan jääneet pölyttyneet päivitykset tuskin kiinnostaa aikaansa seuraavia lukijoita ;-)

    VastaaPoista
  10. Hoo, en tiennytkään, että sullakin on oma blogi! Joko opiskelijaboksi on järjestyksessä? Ja lukujärjestys täynnä? Innostavia opintoja ja tsemppiä uuden elämän alkuun!
    t. Kirppu Roihikasta

    VastaaPoista
  11. Ei muuta kuin kasvomalliksi tienaamaan opiskelurahoja!! Sanoo tätsy erään kuvan nähtyään!
    Hei huomaatko: sun blogi elää omia aikojaan vaikket itse ylläpidä sitä!!
    Miten yksinkertaista ja helppoa blogin pitoa!
    Sulla näyttää olevan taitoja mihin vaan!! Tekemättä mitään , asiat vaan etenee. Taikurin taidotkin taidat omata. Meneekö opiskelukin samalla tavalla eteenpäin tekemättä mitään? (HUOM! En suosittele kokeilla...)

    VastaaPoista