torstai 24. maaliskuuta 2011

Iloista ja vähemmän iloista



Ensin huonommat uutiset. Lähin tänään kotia kohti perinteiseen tapaan bussin kyydillä. Motarilla oli sattunut kuitenkin radion mukaan "harvinaisen suuri" ketjukolari. Ilmeisesti rekka oli pyörähtänyt jäisellä tiellä poikittain ja kaikki oli valmista. Radiossa just kerrottiin, että neljä loukkantui. Jonotettiin 45min. noin kuuden kilometrin matkaa.

Sitten ne iloiset uutiset =) MINÄ olen ansainnut tämän päivän kotiinlähdön (joskin huomenna olisi ollut kaksi luentotuntia..)! Pääsin lakitiedontentin läpi ja sain siitä tänään suoritusmerkinnän, jonka lisäksi äidinkielen suullinen esitys kantoi minulle viitosen! Nyt pitää vain panostaa kirjalliseen työhön, jotta vitonen mätkähtäisi koko kurssista. EIKÄ SIINÄ KAIKKI! Päivän paras potti oli EHHHHDottomasti anatomian ja fysiologian ensimmäisen kurssin tenttitulos: VITONEN! =)))) Olin niin onnessani kun näin numeroni, että pääsi pieni kiljahdus käytävällä. Opettaja oli työhuoneessan tokaissut muille tenttitulosta jonottaville, että tarvitaanko siellä ensiapua? 8)

Kaivoin arkistostani tuon mukavan kuvan tähän piristävään iltapäivään. Kotona odottavat tuoreet rinkelit ja suklaavoi. Jtietty koirat =) Eikun nauttimaan ;)

4 kommenttia:

  1. Moi!
    Oltiin juuri samana päivänä kohti kotia jyväskylästä n. 30 kilsaa. Oli varmaan just samanlainen hetki kuin samaan aikaan siellä kuopiossa. Yks kaks (siis tosiaan YKS KAKS!!!) alkoi sataa niin paljon, että näki eteensä vain metrin tai kaksi ja valtava lumen pyöritys tuulen kera. Ajettiin melkein viittä loppu kilometrit...

    Upeeta!! Ammatillinen koulutus on NIIN erilaista kun perusopetus tai lukio-opetus. Se on NIIIIN palkitsevaa! Onneksi sinäkin olet huomannut sen heti alkumetreillä.
    Oon iloinen sun kanssas!!

    Viikonloppua!
    Mun viikonloppu on indikoo...

    Niin. Voitais taas suunnitella Kuopioon tuloo. Täällä kun lomailee yks korvapotilaskin.

    VastaaPoista
  2. nammmmm!! suklaavoi ja rinkelitttt<3 rakkautta! JA VITSIT MIKA SUPERSISKO!! sinahan hurjaks aloit noitten numeroittes kanssa! taalla alamaailmassa ei varmaa ihan samanlaisia numeroita pauku haha :D

    kattan

    VastaaPoista
  3. Anonyymi, suunnittelen tuloo sinne suuntaan: on niin hajanaisesti koulua.
    kattan, MiSS!
    Tuike, sun pitää valokuvata mun puolesta =)

    VastaaPoista