tiistai 17. elokuuta 2010

yritystä bloginpitoon, jälleen!

Bloggailu on TAAS jäänyt. En tiedä, ehkei tämä vain ole minun juttuni? Tai sitten minulla on "muka kiire". Tai "en keksi mitään". PAH. Olen vain ollut niin laiska! Olisi paljon sanottavaa ja kerrottavaa, mutta aina ajaudun kertoilemaan satuja facebookiin kavereilleni. Nyt, kun olen opiskelupaikaton ja toistaiseksi työtön, ajattelin JÄLLEEN yrittää päivitellä elämäni pikku hippusia.

Siispä: olen ollut viime kuussa ulkomailla. Käytiin reilaamassa pikkusiskon ja parhaan ystävän kanssa. 25 päivää, kymmenen maata, uusia ystäviä, mahtavia kokemuksia ja halvat Circan kengät Berliinistä ;D

Eilen kuvailin pikkusiskoa, tekee kollaasia uutta isäntäperhettään varten, lähdössä Ausseihin vaihtariksi tammikuussa. Lisäksi kävin työkkärissä. Ja kävin tänäänkin. Olen siis virallisesti työtön. Omaatuntoa helpottaa hiukan se, ettei tukia ala heti tipahdella tilille. Laitoin paperit vetämään opettajan sijaisuuksia varten ja muutakin työtä pitää alkaa etsiä.

Autokoulun kakkosvaiheen menen suorittamaan syyskuun loppupuolella. Perjantaina alkaa sorsanmetsästys, ja vaikka itse en metsästäkään, olen käynyt syöttämässä niitä lintuja useamman kerran poikakaverin kanssa. Sunnuntaina sorsia oli PALJON.

Tänään leivoin myös äitin ihanan "Pieni Suklaapuoti-kakun!. Pikkusiskon kummi tulee käymään illemmalla, joten jotain herkkuja pitää tarjota. Olin tyytyväinen lopputulokseen!

Nyt voisin mennä hetkeksi päiväunille. Taitaa olla iskemässä joku syysflunssa, olen toitottanut liikaa etten ole koskaan sairas 8)

PS. pitäisi käyttää vähän aktiivisemmin kameraa niin saisi tänne vähän kuvamatskuakin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti