keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

karttoja, kirjoja ja kasvukipuja




harvinaisen vikkelästi pääsin tänä aamuna ylös sängystä. kello tikitti puoli kuutta, ja jo varttia vaille olin pukeissa punkka pedattuna. ehtikin aamulla mukavasti lukea kirjaa, ei silmätkään lupsanu, kun kirja oli niin mielenkiintoinen! koko päivä oli oppitunteja pullollaan, harjoiteltiin viestiverkon sijoittelua kartalle. piirrettiin yhteyksiä, siirrettiin kuviteltuja asemia, liikutettiin pataljoonia, pyyhittiin pois ja tehtiin uudelleen. päivä meni nopeasti! sain luettua loppuun deborah spungenin kirjan "nancy". se kertoi spungenin nancy-tyttären traagisen, häiriintyneen mielen ja huumeiden täyteisen ja julman kohtalon. suosittelen ehdottomasti kaikille! ei mitään kevyttä lukemista, mutta sitäkin koskettavampaa. vapaa-ajalla illalla kävin lenkillä meidän tuvassa majailevan alokkaan kanssa. tai eihän se enää alokas ole, vaan viestimies, mutta eri saapumiserää kuin minä. mutta oikei mukava tyttö joka tapauksessa. :) sitten, tänään on ollu niitä kuuluisia kasvukipuja. olisikin ollut fyysisiä, mutta tällä kertaa kärsin henkisesti. juttelin yhden lähimmän ystäväni kanssa, ja sen adistus ja ongelmat vaikuttaa minuunkin. ollaan aina voitu puhua kaikesta, ja siksi me surraan yhdessä, kasvetaan yhdessä, ollaan vahvempia yhdessä. onneks se lenkki sentään tuuletti ajatuksia. paljon.




tähän päivään sopisi lainaus

pyhimys - prinsessa: "..kuka lupas että maailma on helppo paikka, jee, ei kukaan myönnä ainakaan, tyttö itke vaan, vaikkei se kyllä mitään auta, eijei, mut ei se haittaakaan."

4 kommenttia:

  1. ja edelleen ongelmia tämän uudem koneen ja sen ohjelmien kanssa!

    VastaaPoista
  2. Tervehdys, kokelas. Mukava juttu paikallislehdessä. Minäkin olin aikanaan melkein sata vuotta sitten kevätkokelaana Kajaanissa. Jotta jotain, tosin vanhaa, tuntemusta on.
    Toivotan Sinulle onnekasta jatkoa tulevissa pyrinnöissäsi. Yliluutnantti reservissä pm.

    VastaaPoista
  3. armeija oli upea kokemus! odottelen josko iteki kertauskutsu kolahtaisi jonain päivänä luukusta.. :)

    VastaaPoista
  4. Olen lukenut tuon Nancyn 7-8 vuotta sitten ja tykkäsin äärettömän paljon,vaikkei aihe mikään maailman mukavin ollutkaan. Hyvä kirja ja sai kiittämään että omat asiat ovat hieman paremmin...

    VastaaPoista