sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Cork City Gaol and something else

Hupsista keikkaa, pari päivää onki jo vierähtänyt ilman kuulumisia! Arkena ei tapahdukaan juuri sen ihmeempiä, joten kerronpa nyt vähän tästä viikonlopusta!
Perjantaina loppu harkka ensimmäissä paikassa, ja haikee mielihän siitä jäi, oli niin ihana paikka! Kauaa ei kerenny kuitenkaan surkutella, lähettiin H:n kanssa UCC:lle tapaamaan jotain koordinaattoria. Mies esitteli meille paikkoja, ja voin sanoo, että esimerkiksi hoitotyön simulaatiotilat oli kyllä miljoona kertaa hienommat kuin meillä Kuopiossa! Aikamoista.. Kuvia niistä ei valitettavasti saa tuoda julki, joten yllä kuvanen vain eräästä kampuksen rakennuksesta.
Illalla käytiin sitten viel vähän kiertelemässä kaupungilla, ilma oli sen verran mukava. Kaikki kunnon ruokapaikat oli menny kiinni, joten päädyttiin Burger Kingiin (O hehkutti joskus et maailman paras pikaruokaketju :D) ja sieltä viel Irish coffeelle paikalliseen. Tuli kyl uni mukavasti kotona.
Lauantaina sit päätettiin viimein olla kunnon turisteja, ja lähettiin ekalle etapille kohti turistinähtävyyksiä. Määränpääks valittiin jo tuolla otsikossa oleva Cork City Gaol, eli Corkin entinen vankila. Ja todellakin, seitsemän euron sisäänpääsyllä näki jotain semmosta, että suosittelen kyllä lämpimästi! Saatiin enkun kieliset opaslehtiset, joihin oli merkitty eri pisteitä ja vankien tarinoita. Elävän näköiset vahanuket kuvastivat vankeja, ja päästiin kokeilemaan sellin puulaverilla nukkumista. On tosi vaikee kuvitella, että vielä 1920-luvulla tuonne kylmään ja kolkkoon vankilaan on lukittu ihmisiä..
Yllä oleva kuva esittää vanki Mary-Ann Twohigia, joka joutui 16-vuotiaana, viimeisillään raskaana vankilaan yritettyään varastaa lippalakin ja keittiötarvikkeita ansaitakseen vähän rahaa tulevaa lastaan varten. Lapsi syntyi vankilasairaalassa, ja kaksi päivää synnytyksen jälkeen äiti ja poikavauva joutuivat takaisin selliin.
Puoltoista tuntia kierreltyämme sormet ja varpaat oli niin kylmästä kankeet, että oli ihanaa päästä ulkoilmaan. Etsiydyttiin lähipubiin lounaalle, oli aika herkkua! Illalla tarinoitiin tyttöjen kanssa viinipullon äärellä myöhään yöhön, kunnes oli aika mennä nukkumaan ja odottamaan aamun kirkonmenoja. Jep, eli tänään käytiin katolisessa kirkossa ehtoollismessussa, sieltä en kuvia kehdannut ottaa. Tunnelma oli hieno, ja meidät toivotettiin erikseen tervetulleiksi, selvästi erotuttiin siis paikallisestä väestöstä. Oli ihanaa, kun tunsi olevansa tervetullut, pappikin kävi kädestä toivottamassa rauhaa ja siunausta. Tästä onkin hyvä jatkaa elämää Irlannissa! Loppukevennykseksi voin kertoa, että onnistuin tänään lukitsemaan itseni kämpän ulkopuolelle, juhuu.

5 kommenttia:

  1. Kiitos päivityksestä. Ja vihdoinkin yksi kuva sinun asunnostasi, jossa nukut!

    Yhtä huono vitsi kuin se after eight...onneksi pappoja sentään vitsi nauratti.

    Mutta ei tietenkään tuo ajatus tuosta ajasta, 1920-luvulta naurata. Se on niinkuin isoäitisi syntymän aikoihin olevaa aikaa.

    VastaaPoista
  2. Hei ja kiitti päivityksestä - ihan mahtavaaa teillä siellä. Ja nytpä sitten iski matkakuume, joten eikähän tässä pikkuhiljaa pidä alkaa lippuja varaileen.Kuka lähtee mukaan?

    Oikein kivaa viikkoa teille sinne! MuM

    VastaaPoista
  3. Heipodei !
    Vau olispa kivaa itsekin päästä käymään tuolla!
    Mun on vielä kommentoitava edellistä tekstiä sen verran, että paine siitä tekeekö tarpeeksi ja saako kaiken mahdollisen irti vaihdosta (kaikkia lähtöoletuksia ja toiveita kun on jo ehtiny muotoutua ennen lähtöä) on niin tuttu !! Ite sain parhaiten irti kun menin vaan kaikkiin juttuihin mukaan ja vaikka välillä väsyttäs niin aattelin, että myöhemmin ehtii sitten levätä. Ja sitten vaan lepäilee kun ehtii hi. Tollanen lista voi kans olla hyvä että omat mieltymykset muotoutuu konkreettisimmiksi! Muistakaa myös improvisoida kheh. Mulla oli välillä myös sellanen fiilis että nyt ku oon ulkomailla niin joka päivän pitäis olla huippuu mahtavaa ihanaa, mut sitte tajusin että arki tulee vastaan missä tahansa.
    Either way, kaikki tunteet on sallittuja ja jos on tylsääki välillä tai tuntuu että tässäkö tää oliki niin siitä ei tarvi huolestua! Helmihetket pompahtaa sitte kirkkaampina esille.
    Lots of love form sis, talk to you very soon! <3

    VastaaPoista
  4. Olen kommentoinut sulle jo monesti, mutta joko sensuroit minua tai sitten en ole osannut :/. Täällä taas.

    Vankila on ulkoisilta puitteiltaan hieno, mutta ajatus kylmää! PIsä itsesi lämpimänä.

    Irish coffeeta odotan nauttivani irlantilaisessa seurassa, murteella kuhan tuut!

    Anskiinasi

    VastaaPoista
  5. Kiitti kaikille ihanista kommenteista! Äiskä, toivottavasti nyt saisit varattua ne lennot ja tultua tänne! Ota vaikka tätsy mukaan ;) Tuun jo kohta täältä poiski!

    ja Kattani, kiitti kannustuksesta ja noista sanoista =) Se tosiaan on vaikeeta sulattaa, että arki tulee joskus vastaan! Ja sit ku miettii, että miten tööt aina Suomessaki on harkkajaksojen aikana, nii täällä ku pitää viel enkkua puhua, nii tuntuu, ettei silmät ees pysy auki!

    Anskibanski, ihanaa ku kommentoit! En oo saanu aikasemoii kommentteja, mul ei oo sensuuri käytössä =) Ja eiköhä noita irkkudrinkkejä sitte kotipuolessa kokeilla ;)) Halit!

    VastaaPoista