maanantai 7. tammikuuta 2013

First day in training placement..

..ja aamulla tuntu että myös viimenen! Heräsin ajoissa ja lähin myös aikaa varanneena kävelemään harkkapaikkaan, olin katsonu kartasta tarkan sijainnin ja etsinyt rakennuksen aiemmin viikonloppuna. Sitten kun piti taas löytää se paikka, niin melkein itku pääsi kun ei sitä paikkaa näy missään vaikka se rakennus siinä tököttikin. Itku kurkussa kysyin neuvoa joltain liikenteen ohjaajalta, joka sanoi ettei täällä tuommoista sairaalaa olekaan. Vähän kun selvensin paikan nimeä, tajusin että oon seisonu sen paikan edessä koko ajan! Liikenteenohjaaja näytti mistä sisään, joskaan en edelleenkään päässyt oikeaan paikkaan. En tajunnut yhtään mitää portinvartijan puheesta ja menin ihan paniikkiin ja taas olin ihan itkussa. HUH. Onneksi se mies sitten tajusi mun soperruksesta minne oon menossa ja vei mut sisälle oottelemaan henkilökuntaa. Tunnin istuin odotushuoneessa ja luulin jo, että mut ja eräs toinen harjoittelija (UCC:n oma opiskelija) on unohdettu. Sieltä se ohjaaja kuitenkin sitten ilmestyi, paniikkini oli jo laantunut ja päästiin katselemaan paikkoja. Kaikesta puheesta en saanu kiinni, mutta tärkeintä kai se, että ymmärsin mitä mun kuuluu tehdä, miten pukeutua jne. Henkilökunta oli tosi rentoa ja otti meikäläisen sönkköenglannin ja ymmärssysongelmat tosi hyvin. Päivän aikana pääsin myös jutskailemaan jo vähän asiakkaiden kanssa (oon siis harkassa mielenterveyskuntoutujien päiväkeskuksessa) ja shoppailemaan ja teelle eräiden leidien kanssa. Maanantain kaupunkikierros on kuulemma heidän viikkonsa tärkein tapahtuma ja kohokohta.
Päivän päätteeks kotiin oli raahautunu kaks ihan kohtuullisen ilosta ja tyytyväistä opiskelijaa, jotka meinaa huomennakin suunnata kumpainenkin omaan harkkapaikkaansa (vaikka aamulla mietinkin jo paluulipun ostoa kotiin as soon as possible!). Vielä tämmöset loppukevennykset tähän päivitykseen..
1. Testattiin illalla kämpän uunia makaroonilaatikon teolla. Eka uuni ei lämminny ja sitten kävi näin. Ois vaa pitäny oottaa, että Georgia testaa senkin miten uuni toimii...
2. Käytiin eilen illalla kysyyn aparmentin wardenilta, josko edelliset vaihtarit ois jättäny tänne tyynyjä (talohan ei siis tarjonnu petivaatteita). Warden näytti meille varaston, missä oli kaikki entisten vaihtarien jättämät kamat ja sano samalla, että mitä tahansa saa viedä, vaihtarit oli jättäny sen kaluston sinne ilmeisesti matkalaukkujen tilanpuutteen takia. Suurimmaks osaks siellä oli tyynyjä ja peittoja, mutta teimpä sieltä elämäni löydön! Nää kengät oli pari kertaa käytetyt, korkoo siinä 10-15cm välillä ja mikä parasta, just oikee koko mun valtavaan räpylään! Ihan sairaan makeet, joskaa ikinä en ite ois raaskinu ostaa! Eli hyvin pyyhkii täällä päässä! Toivottavasti muidenkin viikko on alkanut yhtä hyvin!

6 kommenttia:

  1. Hyvä sis, oikkee vaihtarimeininki! :-D Mitä olisikaan vaihto ilman pientä panikointia ;-) Mut aina niistä tilanteista vaan jotenki rämpii eteenpäin! Ihanat kengät vitsi mikä tuuri sulla on käyny! Hei olisko mahdollista jossain vaiheessa että tekisit sellasen päivä kuvina postauksen? :-) Ihanaa että hyvin tuntuu pyyhkivän <3 Lots of love, Katte

    VastaaPoista
  2. Jestas, mikä tsäkä! Tollaset kengät ja vielä sun kokoo! No niin, nyt pahimmat panikoinnit ohi, niin selviät mistä vaan! Ei vielä sitä paluulippua ku vasta sit kun olen käyny siellä :)

    VastaaPoista
  3. Hah, mustaa makaronilaatikkoo ja vitivalkoiset upeat kengät!!
    Nähdäänkö ne sulla toukokuun lopussa? "Jos ymmärrät mitä tarkoitan?"

    Ja TAAAS oot selvinnyt jostain , joka yritti olla sulle kompastuskivi!
    Hä hää, ei onnistunut: sinä selvisit siitä!
    Aattele, kun ne ois unohtanut sut ja istuisit siellä samassa paikassa odottamassa edelleen!? Ois jäänt kengätki löytämättä.

    VastaaPoista
  4. katte, ootinki jo millo kommailet! ;) ja voisin yrittää vaik jonku vklp päivän sillee tehä, harkassa ei oikee voi kuvailla kameralla eikä hirveesti tapahdukaa niinä päivinä mitää, tänäänki vaa suoraa töistä päikkäreille ;D skypetreffit tässä asap??

    mum, kattokaaha jo niit lentoja vaikka ebookersin kautta, saatte halvemmalla ku nyt alatte varailee! voitte tulla anytime! =) ja tulkaa tyhjin matkalaukuin, saatte viiä mun kamoja sit jo kotiin edeltä, ettei tarvii valtavii ylikilomaksuja maksella ;D

    anonyymi, noihin kenkiin pitää viel löytää oikeenlainen mekko niii eiköhän niil oo sit opeteltu kevääks kävelemää ! oispa hirveetä vaa napottaa siel vieläki.. mut monta harkkapaikkaa viel edessä, joten jonnekin saatan vaikka unohtuuki!

    VastaaPoista
  5. Yritettiin jo ladata skypee, mutta ei suostu toimiin, joten huomenna teknisten henkilöiden puheille.

    Pistä vähä kuvaa sun luksuskämpästä, joohan.

    Ja siis voimme visiteerata anytime jos tuomme sun tavaroita...hmmmm....entäs jos ei?

    VastaaPoista
  6. sen pitäs kyl olla koneella ja toimii mun tunnuksilla? huomenna vois nääs skypetellä, tänää oli treffit O:n kanssa ja en pyöri vielä ikävissäni ;) kuvii tulee kunhan ei oo muutakaa kerrottavaa ;DDD

    VastaaPoista